Heippa! Tässä joulun lähestyessä on mukava taas muistella, millaisia piparirakennelmia on tullu tehtyä, Minulla on ollut tapana viedä isovanhempieni iloksi piparitalo jouluisin. Viime vuonna en tavallista taloa kummempaa kerennyt tehdä eikää siitä ole edes kuvia, mutta tässä alla kuvia hieman vanhemmista töistä. Teen piparityöt yleensä niin, että saan idean jonkun toisen tekemästä työstä (kuvasta), jonka avulla sitten suunnittelen omat kaavani. Piirrän ne yleensä ensin vain paperille, jonka jälkeen piirrän ne pahville, ja kokoan pahvikaavat rakennelmaksi. Siinä kohtaa näkee, jos jokin rakenne ei huonon kaavan vuoksi toimi ja sitä voi vielä korjata. Kun piparit on paistettu, tasoitan osien reunoja raastimella. Siinä kohtaa saa olla todella varovainen, etteivät osat murru. Olen kuitenkin havainnut, että reunojen tasoittaminen on välttämätöntä, sillä muuten osat ovat vain "vähän sinne päin" sopivia yhteen ja rakennelma ei oikein meinaa pysyä koossa.
Muumitalon olen tehnyt vuonna 2012. Se oli ensimmäinen taloni, johon tein käytin pikeeriä kuorrutteena. Kinuskikissan pikeeriohje on helppo ja olen sillä joka kerta onnistunut. Olen värjännyt pikeeriä ruokakaupoista saatavilla nestemäisillä elintarvikeväreillä, ja värjäys on onnistunut hyvin. Yleeensä aina kaikissa ohjeissa sanotaan, että pitäisi käyttää geelimäisiä värejä, mutta nestemäiset eivät ainakaan tässä ohjeessa ole aiheuttaneet ongelmia. Tietysti sitten, jos haluaisi oikeasti vahvoja värejä, täytyisi käyttää muita värejä. Nestemäisillä saa aikaan vain pastellivärejä.
Tämän karusellin olen tehnyt vuonna 2013. Tälläinen karuselli olisi mukava tehdä uudemman kerran, sillä en tiedä oliko karusellin onnistuminen taitoa vai tuuria :D Muistan nimittäin, että tekovaiheessa jouduin liimailemaan rikkinäisiä rakenteita kokoon, kun katon ja palkin välissä oleva "tukirakenne" murtui ja koko systeemi levisi... Aika hyvin liimaukset sai piiloon pikeeripursotuksilla. Vinkkinä piparitalon koristelijoille: Talo kannattaa koristella ennen kokoamista Minä koristelen osat yleensä edellisenä päivänä, jolloin koristelut ovat kuivat, kun taloa aletaan koota. Jos koristelun tekisi vasta kokoamisen jälkeen, koristelut valuvat todella herkästi. Tietysti, jos se ei haittaa, saattaa kokoaminen olla vähän helpompaa, kun ei tarvitse varoa koristeluita.
Hevosreen tein vuonna 2014. Sen tekeminen oli aika nopea prosessi, eikä kokoamisessa ollut vaikeita kohtia. Muistaakseni olin tuona jouluna todella kiireinen, ja sen vuoksi menin sieltä, missä aita on matalin, Vaikka tämä työ oli todella helppo, mielestäni työstä tuli todella kivannäköinen.
Täksi jouluksi olen suunnitellut tekeväni aika perinteisen mökin, mutta ajattelin kokeilla siihen hieman erilaista koristelua kuin aiempina vuosina. Haluaisin yrittää ikkunoiden lasittamista sulattamalla jotain kovaa karkkia ja roikkuvien pikeeripursotusten tekemistä. Saa nähdä, miten ehdin! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti