lauantai 23. heinäkuuta 2016

Pirteät pinkit sukat


Olin pitkään himoinnut kokeilla Regian lankoja. Olin ihaillut erityisesti fluormaniasta tehtyjä sukkia, joten kun Virosta Karnaluksista löysin fluormaniaa edullisesti, en voinut vastustaa ostamasta sitä, vaan ostin sitä kolmessa räikeässä värissä, enkä edes tajunnut kauhistella langan ohuutta. Ostin nimittäin nelisäikeistä lankaa, enkä koskaan ennen ollut niin ohuella neulonut. Langan ohuus aiheuttikin päänvaivaa kun aloin pohtia millä mallilla alkaisin tästä langasta tehdä sukkia. Kokeilin muutamaa mallia, eivätkä mallit miellyttäneet silmää. Sitten törmäsin Niina Laitisen So Sweet Socks -malliin. Ohje oli tarkoitettu Nalle-langalle, joka on paksumpaa kuin nelisäikeinen fluormania. Jouduin muokkaamaan ohjetta, ja sukista tuli silti liian pienet siihen jalkaan, jolle sukat oli tarkoitettu. Sukat osottavat siis vielä omistajaansa laatikon pohjalla :).

Pakko vielä sanoa tuosta lankakauppa Karnaluksista. Itse olin vähän pettyny kauppaan, koska kaikki aina kirjoittavat, kuinka ihana se on ja kuinka halpaa siellä on. Sain kuitenkin kulutettua sinne helmikuussa noin 80€ kaikkiin ihaniin lankoihin.... ja vasta tämä fluormania on käytetty! Lankaa jäi vielä vähän, saa nähdä mitä keränlopusta joskus keksin. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti