torstai 5. tammikuuta 2017

Jouluisia sukkia


Joulun aikana tuli neulottua paljon. Neuloin punaiset piirakkasukat Novitan ohjeella Jannesta ja harmaa-valkoiset kirjoneulesukat Niina Laitisen Pakkasyöt-mallista inspiroituneena. Ohjetta en ostanut, vaan halusin kokeillla, osaisinko tehdä kirjoneulepalmikkoa ihan itse päättelemällä. Yllätyin siitä, kuinka helppoa kirjoneulepalmikko lopulta oli ja aion kyllä sillä tekniikalla neuloa jatkossakin sukkia! 


Varsinais-Suomen lapaset

Olen jo jonkin aikaa pohtinut, millaiset lapaset tekisin itselleni, kun vanhat ovat jo niin kulahtaneet. Langoiksi olin hankkinut 100% alpakkavillaa olevia punasävyisiä lankoja. Nettiä selatessani löysin ohjeen Varsinais-Suomen lapasiin, joita aloin työstää. En seurannut ohjetta tarkalleen, vaan katsoin siitä lähinnä kirjoneulekuvion ja alun päärmeen. Lapasista tuli minulle oikein mieluisat ja sopivan kokoiset! On muuten nyt ihanan talvinen keli tuolla, joten lapasille tulee varmasti käyttöä heti :).