lauantai 24. syyskuuta 2016

Mustavalkoiset raitasukat


Nämä mustavalkoraidalliset sukat tein tilaustyönä. Yleensä en tilaustöitä tee, sillä itselläni innostus neulomiseen tulee yleensä visiosta: saan idean ja sitten alan toteuttaa sitä, Jos toinen pyytää tekemään tietynlaiset sukat, niiden tekeminen tuntuu usein pakkopullalta. Näitä sukkia pyydettiin kuitenkin niin hartaasti, etten voinut kieltäytyä. Neulominenkin oli ihan mukavaa, ja nämä valmistuivat melko vaivattomasti luennoilla ja junassa. Yksinkertaiset neuleet ovat niin mukavia ottaa mukaan, kun ei tarvitse käyttää aivotoimintaa ;). Sukkien lanka on mustaa ja valkoista Jannea ja puikkoina Knit Pro 3,5 Zing. Parhaimmat puikot ikinä! Oon monia erilaisia kokeillut, mutta noin Zingit on vieny voiton. Niitä on täytynyt hankkia joka koossa ja muiden puikkojen käyttäminen on jäänyt kokonaan pois. 


Minulla on edelleen kesken pitkät kirjoneulepolvarit siskolleni. Niiden tekeminen on kuitenkin vaikeaa esim. bussissa tai luennolla, koska värejä on paljon ja neulominen vaatii sitä, että katson työtä koko ajan. Joten aloitin taas uudet sukat :D. Nyt puikoille on päässyt ihana haitarisukka! Lankana Lankamaailmasta ostettu 6-säikeinen värikas Salida, joka on todella miellyttävää neuloa. Nämä ovat vasta toiset haitarisukkani, mutta tämä malli kuuluu ehdottomasti lemppareihini! Malli on todella helppo muistaa, mutta silti ei synny aivan perussukkaa, vaan varressa on juju. Näistä piti tulla sukat 39 kokoiselle jalalle, mutta laitoin vähän reilusti silmukoita... Saa nähä kuinka suuret näistä tulee! Toinen vaihtoehto on tehdä pitkä varsi.

Terkuin, Maikki :)

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Helpot pitsisukat


Nämä sukat valmistuivat jo keväällä. Olen tehnyt ne itselleni, tarkoitus oli ottaa kesällä käyttöön. En ole vieläkään ottanut. Joku noissa sukissa tökkii. Tykkään väreistä tosi paljon ja ne ovat täydellisen kokoiset, mutta jotenkin on jäänyt ottamatta käyttöön. Ehkä odotan jotain hetkeä, milloin haluan niitä käyttää. Hölmöä niitä on kaapissa säilöä, mutta siellä ne ovat. Enkä raaski poiskaan antaa, heh!
Malli sukissa on todella helppo pitsimalli. Lanka on 7 veljestä raitalankaa, joten päättelyä ei tarvinnut murehtia. Tykkään neuloa yksivärisistä ja raitalangoista junassa ja bussissa kun ei tarvitse koko ajan olla vaihtamassa väriä ja täytyy kantaa vain yhtä kerää kerrallaan mukana :). Raitalangoilla neuloessa en ole niin tarkka raitojen kohdistamisessa, eivätkä ne tässäkään mene yksi yhteen. Eriparisukat eivät haittaa minua yhtään, eipä mene lankaa hukkaan.

Pitsimallin ohjeen olen bongannut joskus netistä ilmaisohjeena, jolloin sitä jaettiin jo lähteestä tietämättä. Ehkä sen uskaltaa tähän alle kirjoittaa.

Helpot pitsisukat
Lanka: Novita 7 veljestä tai joku muu samanvahvuinen lanka
Puikot: 3,5 mm
Koko: Nainen 
Ohje: Luo 12s/puikko. Neulo 1 oikein, 1 nurin -joustinnneuletta varteen 10 kerrosta, jonka jälkeen aloitetaan pitsineule. Pitsineuleen pituus on 5 kerrosta, jonka jälkeen aloitetaan taas 1. kerrokselta.
Pitsineule: 1krs: aina oikeaa
2 krs: 1o, lk, yv, 6o, 2o yhteen, lk, 1o
3krs: 2o, lk, yv, 4o, 2o yhteen, lk, 2o
4krs: 3o, lk, yv, 2o, 2o yhteen, lk, 3o
5krs: 4o, lk, yv,  2o yhteen, lk, 4o
Pitsineuleen voi tehdä joko kaikille puikoille, tai niinkuin minä, tein vain jalkapöydän päälle ja jatkoin varpaisiin asti. Pitsineuleen ohje on yhdelle puikoille, joka puikko siis toistetaan sille kerrokselle tarkoitettu ohje.

Odotan jo innoissani syksyä. Tänäänkin on tullut koko aamu poltettua kynttilöitä ja istuttua sisällä. Joudun myöntämään, että kun Turkuun tuli alkuviikosta lämpimät kelit, olin jopa vähän pettynyt. Olin juuri kaivanut esille villasukat, huivit ja muut lämpimät asusteet sekä villapaidat, ja sitten tuli lämmin! Kyllä se kylmä ilma sieltä pikkuhiljaa varmaan tulee, joten ehkä pitäisi nauttia vain lämpimistä ilmoista.

Syksyisin terveisin, Maikki :)