Ehdottomasti perheeni mielestä parhaat täytekakut syntyvät marjoista. En ole tänä kesänä ehtiny tehdä kuin kaksi mansikkakakkua: itselleni synttärikakun ja siskolleni nimpparikakun. Kuvissa on siskolleni pikana tehty nimpparikakku.
Kakun pohja on neljän munan perinteinen sokerikakkupohja ja täytteenä on tuoretta soseutettua mansikkaa ja valkosuklaamoussea. Valkosuklaamoussessa on vispikermaa, mascarponea ja valkosuklaata. Kakku on myös kuorrutettu samalla valkosuklaamoussella ja päällä on mansikkaviipaleita. Tämä on töiden ohessa nopeasti kyhäisty kakku, joten koristeluun en ehtinyt panostaa. Kuorrutin vaan täytteellä ja löin mansikat päälle :D.
Ei niin kauniista ulkomuodostaan huolimatta kakun maku oli erinomainen. Leikkasin kakkupohjan kolmeen osaan, joten kakkukerrokset olivat aika ohuita. Kakkua ei tarvinnut erikseen kostuttaa, sillä laitoin väliin reilusti mansikkasosetta, joka kostutti pohjat.

